Nokia N-ysisatasta ostamassa
Syksyllä 2009 suunnittelin silloin julkaistun N900 puhelimen (puhutaan laitteesta nyt sillä nimellä) ostamista. Niitä ei koskaan tullut myymälöiden hyllylle saataville, joten vain ennakkovaraus oli mahdollista.GSM Store mainosti että heillä toimitusaika on 4 päivää ja hintakin oli edullinen. Joten sinne tilaus sisään. Viiden päivän kuluttua puhelinta ei kuulunut, joten vaivauduin käymään heidän myymälässä. Siellä kerrottiin että joutuu odottamaan yli 2 viikkoa. No, peruin tilauksen ja ajattelin että saan muualta sitten nopeammin. Mutta unohtui kommentoida heidän “toimitusaikaa”, my bad.
Kaverit oli saaneet jo tilauksesta omansa ja minä mietin että ehkäpä (koe)käytettynä sen saisi halvemmalla. Laitoin 2010 tammikuussa nettiin ostoilmoituksen. Pari vastausta tuli ja olin jo innoissani että saan jopa avaamattomassa paketissa olevan laitteen. Toinen myyjä oli Rovaniemellä ja toinen myi sitä ulkomailta. Viestien vaihtoa Rovaniemelle tuli hoidettua ja ilmoitin että kaveri voisi käydä paikanpäällä toteamassa tuotteen ja samalla maksaa sen. Mutta myyjä olikin kuulemma viikon muualla. No sen jälkeen uudelleen viestiä että mikäs hänen osoite onkaan. Ei vastausta. Vielä yksi viesti lisää, että mikäs tilanne. Päädyin tämän “myyjän” kanssa siihen tilanteeseen että hän taisikin olla huijari. Se ei asunut Rovaniemellä ja hänellä ei ollut mitään myytävää. Kunhan olisi vain saanut rahat.
Seuraava myyjä oli ulkomailla oleva puhelin- ja läppärimyymälä. Nimi oli jotain Direct2jotain. Kyselin heidän tilannetta ja tavaraa oli hyllyssä. Tarkistin vielä että onko suomalaisella näppäimistöllä. Kuulemma löytyy. Maksupuolesta tuli heti kommenttia että Fexcon kautta täytyy maksaa. Ja kun tarkistin sieltä hintoja kyseisen rahasumman siirtämiseen, selvisi että joudun maksamaan noin 10% lisää välityspalkkiota. Eli ei kuulostanut hyvältä. Heidän web sivu oli vielä vähän epäilyttävä. Sähköpostin allekirjoituksena oli yksi osoite ja web sivulla toinen. Löytyi kuva myymälästä, mainostekstejä tuotteista ja jopa web tilauslomake ja tekstit että on luotettava ja jopa palautusoikeus 30 päivän ajan. Heidän web sivuilla oli eri sähköpostiosoite minkä kanssa olin käynyt keskustelua. Se nimittäin oli Hotmail osoite :D. Kyselin vielä heidän myymälän osoitetta Englantiin, jos hyödyntäisin jotain tuttua siellä ostamaan tämän Nokialaisen. Koskaan ei tullut siihen kysymykseen vastausta, aina vain pahoiteltiin maksun hoitamista Fexcon kautta. No, tästä päättelin että tämäkin oli huijari. Fexcon kautta kun ei voi olla mitenkään varma että myyjä on oikeasti jotain toimittamassa. Myöskään rahan siirrossa ei tarkisteta henkilöllisyyttä eikä nostopaikkaa. Voisi olla että myyjä onkin Suomessa ja vielä suomenkielinen. Kaikenlisäksi www.mikko.fi -osto/myyntisivusto näytti hienosti suomenkielellä tehdyt myynti-ilmoituksen tuotteesta. Joten - ei puhelinta.
Viimein selvittelin Verkkokauppa.com tilannetta. Aina oli yli 25 tuotetta tilauksessa ja odotusajasta ei mitään tietoa. Mutta Soneralla on heti hyllystä saatavilla kytkykauppatuote. Verkkokaupan sivustolla oleva linkki Soneran kytky-hinnastoihin ei kuitenkaan kertonut mitään hintaa kyseiselle tuotteelle. Joten kävelin myymälään selvittämään kytky ehtoja ja hintoja. Myymälässä puhelimen hinta oli yllättäen edullinen, jos teki Soneran kanssa diilin 2 vuoden kytkystä. Ja kaikenlisäksi heillä oli tarjous että sellaiseen kytkyyn saa rajoittamattoman datayhteyden 9,90 € / kk hintaan. Plus tietysti 1,99 € / kk perusmaksu. Tarkistettiin vielä kuuluvuuskartasta, miten tilanne olisi mökillä Kuusamossa. Se oli kyllä erittäin heikko juttu, nimittäin ei edes kovin “nopea data” toimi siellä. Tein jokatapauksessa diilin. Iloisesti puhelimen kanssa kotiin ja testailemaan laitetta.