On my way

Saturday, 26.03.2005

Pääsiäinen

Filed under: Night life, Travel, Vacation — admin @ 15:33

‘Pitkästä aikaa tulee taas päivitettyä blogia…
Nyt on alkanut pääsiäisloma ja sen lisäksi vielä viikon talviloma. Ja suunnitelmat on tietysti entiseen malliin pohjoisessa. Eli kotona ja kavereiden luona. Päädyin sitten tänne entiselle opiskelupaikkakunnalle, hengailemaan kavereiden kanssa. Ensin pääsiäinen täällä ja sitten arkipäiviksi kotipuoleen.
Tyttökaveri tulee pian myös kotimaahan. Toivottavasti hän pääsee myös tulemaan tänne pohjoisemmas, että voidaan viettää aikaa yhdessä. Minulla onkin ollut jo tyttökaveria ikävä. Onneksi sinne on voinut kuitenkin soitella ja kysellä kuulumisia.
Mutta - pääsiäinen ja kaverit… baarisuunnitteluja ja illanistujaisia.

Sunday, 13.03.2005

Krapulasunnuntai

Filed under: Free time, Night life, Relationship, Travel — admin @ 23:48

Viikonloppu on sitten takana. Perjantaina lähdin isän luokse Lahteen. Siellä pääsi saunomaan ja tuli isän kanssa puuhailtua kaikenlaista. Myös systeri tuli sinne pojan kanssa.
Sit lauantai-illaksi koukkasin kaverin mukaan ja tultiin takaisin Helsinkiin. Kaverilla oli 30v synttärijuhlat joten sinne sitten suunta. Ilta oli kostea ja mukava. Baariin kun oltiin päästy, ei tarvinut paljoa enään juoda. Ja lopulta jatkobileetkin hyytyi ja sunnuntaiksi oli tiedossa krapulaa. No päivä meni ihan ok ilman pahimpia krapulan oireita.
Tyttökaveria on ikävä kun se on siellä Japanissa. Onneksi kuitenkin chatti ja internet puhelut toimii sen kanssa. Paitsi että siellä on ihan eri vuorokauden ajat kuin täällä kotona.
Aamulla on sitten taas lähtö töihin. Ei jaksais, mutta onneksi nyt nukuttaa jo hyvissä ajoin.

Friday, 11.03.2005

Japania

Filed under: Relationship, Travel — admin @ 19:33

Tyttökaveri lähti sitten tänään Japaniin. Eilinen ilta meni matkatavaroiden järjestelyssä. Ja tänään kävin saattelemassa sen sitten lentokentälle. Heti tuli yksinäinen olo kotona. Onneksi saatiin soiteltua vielä, kun se va
ihtoi välillä lentoa Pariisissa. Nyt sillä oli sitten alkanut 12 tunnin lento… Toivottavasti matka menee hyvin.
En keksi mitään erityisempää tekemistä kotona, niin voisin lähteä isän luokse.

Tuesday, 8.03.2005

Vielä flunssaa ja duunia

Filed under: Computers, Health, Work — admin @ 21:21

Nyt alkaa riittämään duunissa käynti flunssaisena. Olisi kurssitusta käytävänä ja palavereihin osallistuttava. Mutta on vain jäätävä kotiin lepäämään, juotava kuumaa ja ottaa lääkitystä. Kotiin päästyäni tuli sitten otettua päivälepoa ja huomasi kuinka siinä hiki ihan tuli. Eli tarkoitti sitä että kuume laski. Hyvä.
Jostain syystä tuo oma serveri ei meinaa millään hyväksyä minun haluamia web serverin asetuksia. Pitäisi saada apache web serveriin useita www sivuja eri nimillä. Tämä lumi.dyndns.org kun ei ole ainut osoite jota sen pitäisi palvella. Mutta silloin konfiguraatio rikkoo muita sivuja, joko alkuperäiset sivut ei toimi tai kaikki menee sekaisin. Osaisiko joku kertoa kuinka tehdään virtualhost -palvelimia ja kaikkiin niihin toimivat omat ja yhteiset asetukset?

Monday, 7.03.2005

Flunssanen maanantai

Filed under: Health, Work — admin @ 18:28

Sunnuntaina illalla alkoi jo tuntumaan että voisi olla flunssa tulossa. Ja maanantaina aamulla tietysti oli sama tuntuma vielä päällä. Piti vain arvioida että lähteäkö töihin vai jäädä kotiin. Töissä oli kyllä tärkeitä juttuja odottamassa, joten sinne oli sitten lähdettävä.
No tuli istuttua puhelinkonfrensseissa ja kuunneltua kurssituksia useita tunteja. Siinä välissä aina työasioita hoidellessa. Konttorilla oli kuuma kun aurinko porotti suoraan ikkunasta sisään. Se ja flunssan tunne ei ollut niin mukavaa enään.
No nyt kotona pitää juoda kuumaa että olo vähän helpottuisi. Kuumetta ei tunnu olevan mutta nokka kutisee, kurkku on kipeä ja muutoinkin vähän huono olo.

Sunday, 6.03.2005

Tervetuloa uuteen blogiin

Filed under: Computers — admin @ 15:22

Sain sitten asennettua itselleni tämän bloggausohjelman. Eli voin alkaa julkaisemaan omaa nettipäiväkirjaa.

Bloggaus on ollut jo pinnalla internetissä ja tutkailin sitä joskus aikanaan että onkohan tuossa mitään järkeä. Nyt sitten satuin kuuntelemaan autossa Yle-X radioasemaa ja siellä kerrottiin heidän omasta blogi palvelusta. No piti käydä katsomassa että mitä sinne
sitten kirjoitellaan.
Näin sitten päätin kokeilla tätä omaa nettipäiväkirjaa, asensin WordPress -ohjelman serveriini, vähän konffaus säätöjä ja tässä se sitten on. Menee tietysti vielä vähän aikaa kun opettelen ja harjoittelen tämän systeemin ylläpitoa.
Eli toivottavasti tätä tulee sitten päivitettyä aina kun on vain jotain kirjoitettavaa.

Powered by WordPress